Pyöräily kohti Pariisia jo ovella

Kuva: Team Rynkeby

Tavoite, jota kohti Team Rynkeby -joukkueemme on harjoitellut ahkerasti viime syksystä lähtien, häämöttää. Tunnelma on täynnä odotusta.

Viimeiset 10 päivää ovat menneet valmistautumisen merkeissä. Treenit on treenattu, sillä nyt ei enää kuntoaan pysty juurikaan parantamaan. Huhtikuun alusta on kertynyt noin 3 900 ajokilometriä. Viime sunnuntaina Team Rynkebyn Espoon-joukkueen ohjelmassa oli viimeinen ryhmäajoharjoitus. Itse en päässyt osallistumaan, mutta korvasin sen omalla lenkillä.

Valmistautuminen tarkoittaa pääasiassa energiavarastojen täydentämistä mahdollisimman hyvin. Monipuolinen, säännöllinen ja riittävä ruokailu on ollut edellisten ja on seuraavienkin päivien teema. Sen lisäksi valmistautumiseen kuuluu lepoa ja muutama kevyt pyörälenkki. Tärkeää on myös varmistaa välineiden eli pyörän toimivuus. Pyörä menee huoltoon, jossa tarkistetaan vaihteisto ja jarrut sekä voidellaan liikkuvat osat.

Kaikki neljä Team Rynkebyn Suomen-joukkuetta (Espoo, Helsinki, Tampere, Jyväskylä) kokoontuvat perjantaina 8.7 kello 12.00 Helsingin Kansalaistorille lähtötapahtumaan. Sieltä joukkueet siirtyvät Vuosaaren satamaan, josta lähtee laiva Travemundeen.

Joukkueemme pyöräily etenee seuraavasti:

10.7  Travemunde – Bucken (230 km)

11.7  Bucken – Neukirchen (165 km)

12.7 Neukirchen – Vlodrop (193 km)

13.7 Vlodrop – Dinant (206 km)

14.7 Dinant – Soissons (191 km)

15.7 Soissons – Viller Saint Paul (75 km)

16.7 Viller Saint Paul – Paris (61 km)

Team Rynkeby -joukkueiden etenemistä Pariisiin voi seurata 9.–16.7. oheisella sivulla: http://www.team-rynkeby.fi/live-fi.aspx .

Mieli on tällä hetkellä täynnä odotusta. Viime vuoden syyskuussa tapahtuneen valinnan ja lokakuussa aloitetun harjoittelun jälkeen on alkamassa huipennus. Tästä tulee mahtava kokemus ja elämys. Matkan aikana koetaan varmasti tunteiden kirjo – iloa, yhtenäisyyttä ja ehkä tuskaakin, varsinkin jos sää on kylmä ja tuulinen. Pisimmät päivät ovat noin 11–12-tuntisia. Vaikka vatsanpohjassa nipistelee jo, lähden matkaan levollisin ja luottavaisin mielin. Kaikki on tehty onnistumisen eteen.

Andersin aiempi blogikirjoitus: 22 päivää lähtöön kohti Pariisia

Kategoriat and Avainsanat
Tietoja kirjoittajasta

Anders Nordström

Työskentelen ABB Oy:n talousjohtajana. Olen pitkän linjan ABB:läinen, aloittanut vuonna 1987. Tieni ABB:llä on kulkenut taloushallinnosta monenlaisiin tehtäviin moottori- ja generaattoriliiketoiminnassa ja viimeiset 7 vuotta nykytehtävässäni talousjohtajana. Työni on monipuolista ja vaihtelevaa, mutta kuitenkin toimistotyötä, jonka vastapainona on aina ollut urheilu. Treenaaminen yhdessä toisten kanssa tavoitteellisesti sopii minulle. Hyväntekeväisyys yhdistettynä mieluisaan urheilulajiin innosti hakemaan Team Rynkeby -joukkueeseen.
Kommentoi